tiistai 7. lokakuuta 2014

Kalliit HSY vesiliittymät

Vesiliittymämme HSY:lle tuli maksamaan yli 11000E. HSY:llä vesiliittymän hinta näyttää menevän talon neliöiden mukaan ja vieläpä talon ulkoreunojen mukaan, näin talomme ylitti muutamalla neliöllä tuon sallitun määrän ja se luokitellaan Siis HSY:n mukaan kerrostaloksi. Meidän tappioksi tuli melkein 4000E.

Talomme on Passiiviluokan kivitalo, jossa seinät ovat paksuudeltaan 65cm + ulkopinta rappaus ja laudoistus.Tällä ei kannusta rakentamaan vähäenergista passiiviluokan taloa, koska siitä rokotetaan heti näin rankasti.

Kaiken kukkuraksi talomme kulmaan tulee naapurin hulevesiputki, jota ei ole liitetty siis verkkoon. Hulevesiputki ulottuu noin reilun metrin verran tontillemme. Pyysimme heitä kohteliaasti liittymään samalla, kun kaivuri kaivoi putket esille tontillamme, mutta mitään ei tapahtunut. Olen tänään selvittänyt miten asiaa viedään eteenpäin. HSY.ltä neuvottiin soittamaan ympäristökeskukseen ja sieltä asiaa aletaan nyt hoitamaan puolestamme.

Asianomaisille on kuulemma pyydetty liittymään HSY:n verkkoon jo silloin kun Vantaan kaupunki jakoi tontit myytäviksi, mutta asukas ei ole tehnyt mitään asian hyväksi. Ympäristökeskuksella on kuulemma sitten pakotteita joilla he vievät asian maaliin, mutta siinä voi hiukan kestää. Huleputki on joskus johtanut ns pellolle, missä ei asutusta ja siksi se on voinut siinä joskus olla, mutta nyt alue on muuttunut.

Meillä kohta maatyöt laitettava loppuun, eli oikeaan korkoon kun kaikkien kolmen rakennusten perustukset ovat valmiina, eli noin muutaman viikon kuluttua. Silloin koko putki jäisi n metrin maanpinnan alle.

Saa nähdä miten ratkaisemme asian ja mitä putkelle sitten tapahtuu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti